21.6.2009

Eka kerta - First time

Tänään oli se hetki, kun aloitteleva graffaaja astuu ulos kaapistaan ja laittaa ensimmäiset tekeleensä ihmisten ilmoille. Sen verran jännitti, että yksin en halunnut lähteä. Lapsukaiseni lähti innoissaan mukaan. Hän on varmaan yhtä innostunut neulegraffiteista kuin äitinsä :) Yhdessä olimme jo aikaisemmin katselleet sopivia paikkoja ja nyt sitten menimme yhdessä graffiteja laittamaan niihin.
Ihan ihkaensimmäinen kohde oli Nokian Kerholan vieressä olevat koivut. Olin ajatellut kahta lähimpänä tietä olevaa koivua, mutta ne olivatkin paksumpia kuin muistin eikä tekemäni röyhelöt kunnolla riittäneet puun ympärille. Jälkiviisaana voin sanoa, että näille röyhelöille olisi voinut etsiä vielä paremman paikan eli vielä sopivamman kokoiset puut. Mutta aloitteleva graffaaja iski röyhelöt suurin piirtein sinne mihin oli ne suunnitellut, vaikka eivät asettuneet puun ympärille ihan niinkuin olisin halunnut. Ehkä myöhemmin teen siihen lähimpänä tietä olevaan koivuun röyhelön. Ja tuohon kuvassa koivunrunkojen välissä näkyvään tolppaan voisi myös tehdä jotain.
My first public knit graffiti! In Nokia, near Kerhola, Souranderintie 13
Min första offentlig stickgraffiti! I Nokia, nära Kerhola, Souranderintie 13
21.1.2010 paikoillaan oli, mutta haalistunut/still in same place, but discolored

And the second :) Really close to the first one
Och den andra :) Riktigt nära den första
21.1.2010 tämä ei ollut enää paikalla/den här har försvunnit/this one was disappeared

My second spot was "Arthouse of Nokia" (Souranderintie 7) and trees next to front door.
Nästa plats var "Konsthuset i Nokia" (Souranderintie 7) och trä nära huvuddörren.

EDIT 2.4.2010 tämä ei ollut enää paikallaan/this has disappeared/den här har försvunnit

Koska Taidetalon seinät ovat valkoiset, niin myös graffitin pohjaväri on valkoinen. Ja koska Taidetalon seinät eivät enää ole ihan tasaisen valkoiset, niin graffitikaan ei ole tasaista neuletta, vaan vähän erisävyisistä ja erivahvuisista langanlopuista tehty. Ensin kirjailin punaisella villalangalla tuon Art-sanan. Sitten sisäinen täydellisyyden tavoittelijani astui esiin ja ilmoitti, että moista töherrystä ei mihinkään ihmisten ilmoille laiteta. Lankavarastoja penkoessani käsiini osui punaista efektilankaa, jolla parantelin tekstiä.

Neljäs graffitini päätyi Nokian kirjaston portaiden viereen. Alunperin tarkoituksena oli laittaa tämä kadun toiselle puolelle, mutta se puu oli taas liian paksu. Etsiskelin sopivaa puuta myös torin reunoilta, mutta sielläkin oli vain paksumpia puita. Tässä vaiheessa uskalsin siis jo katsella ympärille ja etsiskellä parempaa paikkaa, kun suunnittelemani paikka ei ollutkaan sopiva.

Summery filet crochet collar :) Near library of Nokia, Härkitie 6
Nätvirkad krage i sommarens färger :) Nära bibliotek i Nokia, Härkitie 6
EDIT: 14.7.2009 tämä ei ollut enää paikallaan/this has disappeared/den här har försvunnit

Päätin laittaa kaikkiin graffiteihini tunnisteen. Tuohon toiseen hörhelöön kirjailin blogin nimen, muihin on ommeltu kangasnauha, jossa on tämän blogin osoite. Ideoita hurisee päässäni, miten täytän tämän pikkukaupungin neulegraffiteilla ja kaikilla reissullani kiinnitän graffitin jonnekin. Nyt jään ihmettelemään, että huomaako kukaan mitään ja kommentoiko kukaan mitään ja millaista se mahdollinen palaute on.

6 kommenttia:

  1. Eikö vain ettei kukaan kiinnittänyt sinuun mitään huomiota? ;)

    Nimitagit kannattaa muuten ommella joka reunalta kiinni, tuppaavat repimään yhdeltä reunalta roikkuvat irti. Kuvasta ei näe miten olet kiinnittänyt, mutta varalta.. :)

    VastaaPoista
  2. Valitsin kyllä rauhallisen hetken, kun ei ollut paljon katsojia :) Että en osaa vielä sanoa, kiinnittääkö joku huomiota vai ei.
    Juu, ompelin niminauhat joka reunalta kiinni. Muistelinkin, että sinun graffiteista noita niminauhoja on kiskottu irti, joten osasin varautua.

    VastaaPoista
  3. Nyt on puut oikein juhlakunnossa kun ovat saaneet röyhelöitä koristuksekseen:)
    Oletpas sinä ollut heti niin tuottelias.Hienoja graffiteja♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Villikissa! Hurahdin sen verran pahasti, että heti piti toteuttaa monta ideaa. Äsken aurinkoa ottaessa valmistui taas pari uutta :)

    VastaaPoista
  5. Hyvähyvä. Ainoo, että ei voi kommentoida ilman tilitietoja ja Orangella ei oo. Saaks tähän vapaata kommentointia tai niin että syöttää osoitteen? (En taas osannu?)

    VastaaPoista
  6. Odottelen Orangen graffiteja innolla :) Ja ainakin tämä viestisi tuli perille. Tarkistan kumminkin nuo kommentoinnin asetukset. Mutta tykkään tarkistaa kommentit ihan sen takia, että sitten ainakin huomaan ne.

    VastaaPoista